Lahti tunnetaan urheilukaupunkina, joka on niittänyt mainetta erityisesti talvilajien keskuudessa. Lahti on tuttu kansainvälisesti myös ympäristö- ja muotoiluosaamisesta sekä korkeatasoisista kulttuuripalveluista. Ensi keväänä salibandy valtaa kaupungin, Lahden järjestäessä niin Suomen Cupin finaalitapahtuman tammikuussa kuin U19-naisten MM-kisat 8.-12. toukokuuta.

Kevään salibandytapahtumat järjestetään Lahden Urheilu- ja Messukeskuksessa. Kaupunkiyhteistyö tarjoaa kevään kisatapahtumille huippuluokan olosuhteet, jotka ovat tavoitettavissa auton lisäksi näppärästi myös julkisella liikenteellä ympäri Suomen.

-MM-kisat sopivat erinomaisesti Lahden puitteisiin. Urheilu- ja Messukeskus on tunnettu suurista urheilutapahtumista ja on tarjonnut elämyksiä jo sadan vuoden ajan. Kaikki toiminnot saadaan saman katon alle, kertoo Lahden kaupungin tapahtumapäällikkö, Inkeri Määttä ja fiilistelee:

-Arvokisojen pitkä jatkumo on meille kunnia-asia ja on hienoa laajentaa Lahdessa järjestettyjen arvokisojen lajikirjoa entisestään. On ilo saada nuoret huippu-urheilijat kisaamaan maailmanmestaruudesta juuri Lahteen.

Ennen toukokuun nuorten MM-kisoja, Lahden salibandyhuuman käynnistää tammikuussa Suomen seurajoukkueiden välinen Suomen Cupin Final Four -turnaustapahtuma. Salibandy tuokin Lahteen ensi keväänä salibandytähtiä ja kannustusjoukkoja Suomen lisäksi yhteensä 15 eri maasta ympäri maailmaan. Otteluohjelma on julkaistu ja löytyy täältä.

-Suomen Cupin Final Four -tapahtuma tarjoaa jo heti kevään alkuun salibandyn täyteisen viikonlopun Lahdessa. Yhteistyö Lahden kaupungin kanssa on toiminut kaikin puolin loistavasti. On myös harvinaista herkkua, että kaikki kisojen pelit sekä harjoitusolosuhteet saadaan saman katon alle, kertoo Salibandyliiton ja U19 Lahden MM-kisojen tapahtumapäällikkö Hanne Nyrönen.

Kaupunki ottaa innostuneesti urheilijat, kannustajat ja lajikansan vastaan, tarjoten huippu-urheilun lisäksi oheisohjelmaa hallilla ja sen ulkopuolella sekä muun muassa kaupunkikulttuuria ja Salpausselän upeat luontoliikuntapuitteet. MM-kisojen organisaatio tekee tiivistä yhteistyötä myös LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa kisojen markkinointiin ja elämyksellisyyteen liittyen.

Vastuullisuus tulee olemaan näkyvä teema kevään kisatapahtumissa. Lahti on ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina nimitetty Euroopan ympäristöpääkaupungiksi vuodelle 2021 ja sen vastuullisuusstrategia tähtää kiertotalouden kehittämiseen sekä hiilineutraalisuuteen vuoteen 2025 mennessä. Kansainvälinen Salibandyliitto IFF järjestää vastuullisuusseminaarin MM-kisojen yhteydessä yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täältä.

Lue myös:

Lah­ti isän­nöi sa­li­ban­dyn U19-nais­ten MM-kil­pai­lu­ja tou­ko­kuus­sa 2024

Kisakaupunki

Areena

Kuva kansikuvassa: Visit Lahti & Antti Makijarvi

Uncategorised Lahti Lahden kaupunki
Sulje